archive-fi.com » FI » C » COPPERFIELD.FI

Total: 38

Choose link from "Titles, links and description words view":

Or switch to "Titles and links view".
  • Copperfield | Taidegraafikko Kirsi Neuvonen
    Magrittelle Juhlapuvusta halusin vanhan käsinmaalatun tapetin näköistä Mansikkapuku syntyi kun taidegraafikkoystäväni Kari Tervo kertoi löytäneensä miesten paidan joka oli tehty mansikkakankaasta Työt olivat teknisesti erittäin vaikeita toteutettavaksi kahdella painokerralla ja ne olivat grafiikanpajan silloiseen välineistöön nähden liian suuret Tämä kolmen teoksen sarja hyväksyttiin valtakunnalliseen taidenäyttelyyn ja palkittiin Valtionpalkinnolla Työskennellessäni Jyväskylän grafiikan pajalla syntyi Markkasen Jyrkin kanssa ajatus yrittää tehdä kokonaisuus näyttely tms pienistä töistä Kutsuimme niitä alustavasti tulitikkuaskin kansiksi Näyttely ei toteutunut mutta olen tehnyt aina silloin tällöin pienten töiden sarjoja joista Maailman eläinkuvasto oli ensimmäinen Myöhemmin seurasivat Aikuisten luontokirja ja Noitatohtorin lääkkeet sekä Eläinten koti sarja Maailman eläinkuvaston kuva lähtivät Hannele Huovin matkaan odottelemaan inspiraatioita ja 2004 vuonna julkaistiin kirja Gebardi katsoo peiliin Faabelikokoelma Tammi Karen Kunc kävi ensimmäisen kerran opettamassa Jyväskylän Grafiikanpajalla puupiirrosta Yksityisnäyttelyt Jyväskylä Galleria Harmonia Näyttelyt Keuruu Taidemuseo Grap hi tic ryhmä Mikkeli Taidemuseo Kirsi Neuvonen ja Jyrki Markkanen Alajärvi Nelimarkka museo Helsinki Taidehalli Nuorten näyttely Helsinki Taidehalli Suomen Taiteilijaseuran näyttely Helsinki Taidehalli Valtakunnan näyttely Hollola Pyhäniemen kesänäyttely Jyväskylä Taiteilijaseuran vuosinäyttely Kajaani Jyväskylän Taiteilijaseura Seinäjoki Jyväskylän Taiteilijaseura Norja Moss Galleria F 15 Belgia Biennale de Gravure Musee d Art Moderne Italia Gorizia Triennale Europea dell incisione Jyväskylä Graphica Creativa Vaasa Kansainvälinen nuorten grafiikan biennale Palkinto Valtion kuvataidepalkinto 1987 Bibliografia 13 12 1987 Keskisuomalainen Valtakunnannäyttely vastaa todellisuutta Hannu Castren 10 12 1987 Helsingin Sanomat Kauhukabinetti Taidehallin tilanahtaudessa Marja Terttu Kivirinta Valtakunnannäyttely 28 11 1987 Helsingin Sanomat Valtionpalkinnot neljälle Valtionpalkinto 28 11 1987 Keskisuomalainen Hirvimäki ja Neuvonen saivat valtionpalkinnon Mikko Voutilainen Valtionpalkinto 07 10 1987 Vasabladet Nutid och forntid Maj Britt Höglund Vaasan nuorten grafiikan biennale 07 10 1987 Keskisuomalainen Väinönkadun alakulmassa tavataan Anja Penttinen 13 08 1987 Helsingin Sanomat Miniprinttejä ja kaikuja Jyväskylästä Leena Maija Rossi Galleria Strindberg Pajan näyttely 08 06 1987 Pohjalainen Nuoret tekijät Nelimarkalla LH Yhteisnäyttely Tammenpää Hiltunen Rytkölä Neuvonen 26 05 1987 Anna

    Original URL path: http://copperfield.fi/1987_fi.htm (2016-04-30)
    Open archived version from archive


  • Copperfield | Taidegraafikko Kirsi Neuvonen
    käsittelyllä tuoda ajan kulumisen kuvaan Minua viehätti ajatus että lainaamani hahmo oli todella elänyt 1400 luvulla ja jatkoi uutta elämäänsä 1900 luvulla teoksessani Olin kuukauden Espanjassa Marbellan ateljeetalossa Tein Hannele Huovin Madonna kirjaan kannen Ensimmäisiä taidekortteja teoksistani painettiin Sisä Suomen kirjapainossa Yksityisnäyttelyt Helsinki Suomen Taidegraafikoiden Galleria Jyväskylä Taiteilijaseuran galleria Näyttelyt Kemi Taidemuseo Grap hi tic ryhmä Hartola Maila Talvio salonki Helsinki Taidehalli Nuorten näyttely Helsinki Taidehalli Suomen Taiteilijaseuran näyttely Jyväskylä Keski Suomen aluenäyttely Keuruu Keuruun Taiteilijaseuran vuosinäyttely Jyväskylän maalaiskunta Tikkamannilan kesänäyttely Viitasaari Punainen paja Norja Kopervik Galleria FK Ruotsi Södertälje Apurahat Valtion 1 vuotinen työskentelyapuraha Bibliografia 20 12 1986 Huvudstadsbladet En bild i handen Dan Sundell Taidegraafikot galleria 20 12 1986 Länsi Savo Mikkelin taideostot esitellään yleisölle 18 12 1986 Helsingin Sanomat Mehevästi väreillä Timo Valjakka Taidegraafikot galleria 18 12 1986 Uusi Suomi Ja nainen sanoi Iik A I Routio Taidegraafikot galleria 17 12 1986 Keskisuomalainen Kirsi Neuvosen töitä Helsingissä Taidegraafikot galleria 17 12 1986 Sosiaalidemokraatti Nuoren polven grafiikkaa Seppo Heiskanen Taidegraafikot galleria 10 12 1986 Museotaite Kirsi Neuvosen haastattelu Jukka Partanen Yleisjuttu 27 10 1986 Helsingin Sanomat Vanhat muodot täynnä uutta voimaa Leena Maija Rossi Nuorten näyttely 07 10 1986 Keskisuomalainen Nuorten näyttely ei muuksi muutu Kari Hukkila Nuorten

    Original URL path: http://copperfield.fi/1986_fi.htm (2016-04-30)
    Open archived version from archive

  • Copperfield | Taidegraafikko Kirsi Neuvonen
    Näyttelyt Helsinki Taidehalli Suomen Taiteilijaseuran näyttely Jyväskylä Jyväskylän Talven kuvataidenäyttely 84 Jyväskylä Taiteilijaseuran vuosinäyttely Keuruu Jyväskylän Taiteilijaseura Keuruu Keuruun Taiteilijaseuran vuosinäyttely Pieksämäki Savonsolmu Jyväskylän maalaiskunta Tikkamannilan kesänäyttely Koulusta valmistumisnäyttely Keuruulla Unkari Keskisuomalaista grafiikkaa Apurahat Suomen Kulttuurirahaston M S Elomaan rahasto Jyväskylän kaupungin puolivuotinen työskentelyapuraha Bibliografia 21 02 1985 Keskisuomalainen Postmodernismin varjossa Jukka Partanen Jyväskylän Talven näyttely 21 02 1985 Keskisuomalainen En oikeasti tiedä mitkä tuntosarvet omistan Teppo Kulmala Yleisjuttu 06

    Original URL path: http://copperfield.fi/1985_fi.htm (2016-04-30)
    Open archived version from archive

  • Copperfield | Taidegraafikko Kirsi Neuvonen
    joinain viikonloppuina Minut valittiin Jyväskylän Taiteilijaseuran hallitukseen Palkinto Vaasan Kansainvälinen nuorten grafiikan biennalen kannustusapuraha Näyttelyt Tampere Galleria Saskia Kirsi Neuvonen ja Riitta Moilanen Helsinki Taidehalli Nuorten näyttely Jyväskylä Keskisuomalaista grafiikkaa Keuruu Keuruun Taiteilijaseuran vuosinäyttely Helsinki Taidehalli Suomen Taiteilijaseuran näyttely Jyväskylä

    Original URL path: http://copperfield.fi/1984_fi.htm (2016-04-30)
    Open archived version from archive

  • Copperfield | Taidegraafikko Kirsi Neuvonen
    teimme Taideakatemia kanssa yhteisen Leningradin ja Moskovan matkan Olin toisen kesän Lahden Taidemuseon valvojana Näyttelyt Helsinki Suomen Kuvataidejärjestöjen liiton näyttely Helsinki Taidehalli Nuorten näyttely Hollola Pyhäniemen kesänäyttely Jyväskylä Keski Suomen

    Original URL path: http://copperfield.fi/1983_fi.htm (2016-04-30)
    Open archived version from archive

  • Copperfield | Taidegraafikko Kirsi Neuvonen
    Australialaiseen kalliomaalaukseen ja se on tehty koulun suojissa Outi Kirves Kari Tervo Riitta Moilanen ja minä kehitimme värillistä metalligrafiikkaa ja siirtovedostekniikkaa Kävin Juho Karjalaisen litografian kurssilla Jyväskylän grafiikan pajalla Olin kuukauden Suomen taiteilijaseuran Firenzen Grassinan ateljeetalossa Työskentelin Lahden Taidemuseon valvojana

    Original URL path: http://copperfield.fi/1982_fi.htm (2016-04-30)
    Open archived version from archive