archive-fi.com » FI » P » PYOVELIT.FI

Total: 439

Choose link from "Titles, links and description words view":

Or switch to "Titles and links view".
  • Otteluennakko Pyövelit - Leisku
    3 divarin lohkon ykköseksi pisteen edellä Flamesia RunU lla oli mahdollisuus vielä viimeisellä kierroksella kaataa Leisku ja nousta lohkon kärkeen mutta porvarilähiön kasvatteja ei nousu tunnetusti kiinnosta joten Leisku sai rauhassa viedä kärkikamppailun nimiinsä runosmäkeläisten seitsemää pelaajaa vastaan Näin ollen RunU jäi kahden pisteen päähän Loimaalaisista Leiskun pelityyli muistuttaa toista mylläriporukkaa Paimion Ruoskaa ja välillä peli into on niin suurta että se sisältää turhaa säntäilyä sinne tänne Hyvänä päivänä Leisku voittaa minkä tahansa 2 divarijoukkueen mutta huonona päivänä Loimaan pinkkimustat saattavat kärsiä jopa murskatappion kyseisen sarjatason jengeille Kupletin juoni Ensimmäistä kertaa kohtaavat ja täten toisilleen suhteellisen tuntemattomat joukkueet todennäköisesti kyttäilevät ensimmäisen erän toistensa pelitapoja Hämeenkadun ehkä hieman dominoidessa pallonhallintaprosenttia Tämän jälkeen peli on täysin auki ja tullee ratkeamaan seuraaviin neljään tekijään 1 Kumman pottapään kasetti kestää paremmin kovan paikan ja vedot liimaantuvat sormiin 2 Kumman joukkueen pelikirja reagoi paremmin pelin sisällä tapahtuviin nyansseihin 3 Kumman jengin maalin edessä on tarjolla vain makuupaikkoja 4 Kumman porukan hyökkääjien sipuli kestää pistää pallon todennäköisesti harvoista paikoista reppuun Se joukkue kumpi vie suuremman osan yllämainituista tekijöistä nimiinsä nousee ottelun voittajaksi ja näin ollen suoraan 2 divisioonaan Mikäli peli ei ratkea 3 x 15min aikana niin nähdään matsissa jatkoaika äkkikuolemaperiaatteella Jos sekään ei tarjoa ratkaisua hemmotellaan toivottavasti runsaslukuista yleisöä rangaistuslaukauskilpailulla Seuraa heitä Pyövelit Janne Lehtomaa 21 Mahdollisessa rankkarikisassa Pyövelit saavat tavallaan maalin eteen sillä niin varma on Jappen patenttiranu Oon koko viikon reenannu änäris mun patenttirankkarii ja jos se kerran menee NHL veskoil ni miks se ei menis jollekki Leiskun molaril pohtii Lehtomaa Tuomas Thorström 22 Pellavapään peli ilo alkaa löytyä täydellisessä kohdassa kautta Viime turnauksessa huippuotteita esittänyt Tumppi on luvannut napauttaa jälleen maalin kuuluisalla juoksulämärillään Lapa on suoristettu askelmerkit asetettu Leafin matolle ja nousudonitsit tirisemässä Talentti muotoilee Antti Alilonttinen 55 Hämeenkadun veikkausguru on kuluttanut koko viikon Ilmaristen Mettiksellä rankaisten ylätaljaa ja mavea joten Loimaalaiset

    Original URL path: http://pyovelit.fi/seura/uutiset/263-otteluennakko-pyovelit-leisku (2016-04-29)
    Open archived version from archive

  • Loppuvihellys kaudelle 10-11 ja kotietu taskuun karsintapeliä varten
    Hämeenkadun senseit iskivät itseoikeutetusti panoksetta Pienenä porkkanana odotteli tulevan karsintapelin kotietu jota innokkaasti lähdettiin tavoittelemaan Päivän peleihin panostautumisesta kertonee se että Hiirimaan Janne oli ostanut uhkarohkeasti voittomäyrän ja baaripaketin normaalista poiketen Salesta jo ennen aamumokkaa Lisäarvoa päätösturnaukseen toi Marenki Säkön läsnäolo mikä oli havaittavissa jo Leaffin kahvion Madame Tussauds henkisestä tunnelmasta myyjätyttöjen työskennellessä Viron pojan kuorrutussession jälkimainingeissa Mittelöihin sorbettia nöyryyttämään punnerrettiin seuraavin kokoonpanoin Travanti Arojoki Lehtinen pakkeinaan Kalleinen Mäkilä Vehanen Karlsson Salonen takamiehinään Hiltunen Thorström sekä Suutala V Hartola Leveäkuljetus Alilonttinen Lehtomaan ja T Hartolan tukemana Poissaolijaksi merkattiin Kaunis poika Koivukoski jonka lento Milanon mallikeikalta oli sen verran myöhässä että naisten märkä päiväuni ehti vasta toiseen peliin Alimmaksi mieheksi ensimmäiseen peliin laitettiin spagettimainen spagaatti Lähteensuo la 26 03 2011 15 00 Leaf Areena FBT Pitu Pyövelit 5 5 Raportti la 26 03 2011 17 00 Leaf Areena Pyövelit SBS Draivia 5 2 Raportti Tweet Edellinen Seuraava Ottelut Tulevat ottelut Pelatut ottelut Kakkosdivisioonaa Yhteistyössä Maksettu Pyöveli blogi Salibandyuutisia maailmalta Maailman parhaat salibandyn pelaajat valittu Mäkelä ylsi kakkossijalle Pääkallo fi Mika Kohonen uskoo palaavansa Ruotsiin Suomessa Happee ainoa vaihtoehto Pääkallo fi Nokian KrP julkisti ensi kauden valmennustiiminsä vahvistusta naapuriseurasta Pääkallo fi Tyttöjen MM kisat pelataan ensi viikolla tarkista otteluohjelma tästä Pääkallo fi

    Original URL path: http://pyovelit.fi/seura/uutiset/262-loppuvihellys-kaudelle-10-11-ja-kotietu-taskuun-karsintapelia-varten (2016-04-29)
    Open archived version from archive

  • Sarjavoiton varmistus kämppisten rankkarikämmeistä huolimatta
    2009 Pistepörssi 2008 2009 Yhteistyökumppanit Sarjavoiton varmistus kämppisten rankkarikämmeistä huolimatta Tietoja Luotu 15 03 2011 14 15 Presidentti Mikael de Annan arvovaltainen kulkue poliisisaattueineen saapui Helsingistä Turkuun ja saasteisessa ilmassa oli tämän vuoksi hivenen juhlan tuntua Jodipillereitä maailman tapahtumien takia napsineet Pyövelit lähtivät Leaffille kolmella hyökkäysvitjalla sekä viidellä peräpään vartijalla Seuraavat niput lähtivät lauantaiaamun vastuuturnaukseen kutittelemaan vastustajien verkonperukoita Travanti Arojoki Lehtinen Vehanen Karlsson Salonen Koivukoski Suutala Hiltunen ja alapäähän myllyttäjät T Hartola Kalleinen Mäkilä Kalske ja normaalista poiketen Lätkä Lonttinen Maaliin istahti Naantalin paroni Törnström Tavoitteeksi pelipäivään asetettiin lohkovoiton varmistus la 12 03 2011 11 00 Leaf Areena SBT Aakkerit Pyövelit 3 4 Raportti la 12 03 2011 14 00 Leaf Areena SalBa 2 Pyövelit 3 2 Raportti Tweet Edellinen Seuraava Ottelut Tulevat ottelut Pelatut ottelut Kakkosdivisioonaa Yhteistyössä Maksettu Pyöveli blogi Salibandyuutisia maailmalta Maailman parhaat salibandyn pelaajat valittu Mäkelä ylsi kakkossijalle Pääkallo fi Mika Kohonen uskoo palaavansa Ruotsiin Suomessa Happee ainoa vaihtoehto Pääkallo fi Nokian KrP julkisti ensi kauden valmennustiiminsä vahvistusta naapuriseurasta Pääkallo fi Tyttöjen MM kisat pelataan ensi viikolla tarkista otteluohjelma tästä Pääkallo fi Kysely vuodelta 1992 Testaa oletko salibandynarkkari Pääkallo fi Urheilu uutisia maailmalta TOP 10 Englannin jalkapalloliigan yllätysmestarit MTV fi Kaisa Mäkäräinen päävalmentajavalinnasta Ei ole kyse uudesta

    Original URL path: http://pyovelit.fi/seura/uutiset/259-sarjavoiton-varmistus-kaemppisten-rankkarikaemmeistae-huolimatta (2016-04-29)
    Open archived version from archive

  • 50. tappioton ottelu och skål på den saken i Bryssel
    ja Pyöveliarmeija oli jälleen koonnut rivinsä sotatantereelle Kärsämäkeen Näyttävän kattosaunan laudehiki Brysselin tarjoamana tuoksahteli jo useimman herrasmiehen sieraimissa Tuorein sponsorimme nosti lohen pöydälle ja tarjosi Hämeenkadun koviksille lauantai illan huumaa saunatiloissaan linnankadulla ravintolarakennuksensa yläkerrassa Pyöveli mielissä pyöri myös ajatus pelipäivänä rikottavasta haamurajasta Tavoite päivälle 49 ja 50 tappioton sarjapeli HäPy historiassa putkeen Taistoon iskettiin seuraavin nipuin Travanti Arojoki Lehtinen Vehanen Karlsson Salonen sekä Koivukoski V Hartola Alilonttinen Takalinjoille rymisteltiin viiden pakin voimin Lehtomaa T Hartola Hiltunen Thorström ja Kalleinen Ensimmäiseen peliin tolppien väliin luisteli Naantalin lupaus Törnström Päivään lähdettiin erittäin fyysisen ja kansainvälisen huoltoportaan avittamana Herrat Kuorruttaja Säkö EST Tuisku fani Halen FIN Kokovartalofleece Kulmala SALO lasinen kokoonpanosta puuttuva Selänrasvaaja Kalske RUS ja harvinaisimpana näkynä Norjasta tavoitettu Nitrosika Svennevig NOR la 26 02 2011 13 00 Leaf Areena Pyövelit Ryhti 5 5 Raportti la 26 02 2011 15 00 Leaf Areena Pyövelit UHW Bulls 4 3 Raportti Tweet Edellinen Seuraava Ottelut Tulevat ottelut Pelatut ottelut Kakkosdivisioonaa Yhteistyössä Maksettu Pyöveli blogi Salibandyuutisia maailmalta Maailman parhaat salibandyn pelaajat valittu Mäkelä ylsi kakkossijalle Pääkallo fi Mika Kohonen uskoo palaavansa Ruotsiin Suomessa Happee ainoa vaihtoehto Pääkallo fi Nokian KrP julkisti ensi kauden valmennustiiminsä vahvistusta naapuriseurasta Pääkallo fi Tyttöjen MM kisat pelataan ensi viikolla tarkista

    Original URL path: http://pyovelit.fi/seura/uutiset/256-50-tappioton-ottelu-och-skal-pa-den-saken-i-bryssel (2016-04-29)
    Open archived version from archive

  • Pyövelit antoivat isän kädestä Iskulle ja kaatoivat myös LaSan
    21 17 Pyöveliletka suuntasi matkansa jälleen Raumalle lauantaina 5 2 Lähtö peleihin oli jo kasin pintaan sillä HäPyn pojilla oli ensimmäinen kähy kymmenen aikaan ja toinenkin jo 12 aikaan Raumalta kolvit kohti sponsoreita ensin Wanhaan Mestariin josta suunta kohti saunailtaa Ilmaristen matkailutilalle Hämeenkadun herrasmiehet lähtivät päivän matseihin kolmella hyökkäysvitjalla ja viidellä pakilla Vastustajien maaliverkkoja menivät kuluttamaan seuraavat hyökkäysketjut Travanti Arojoki Lehtinen Vehanen Karlsson Salonen ja Koivukoski Suutala Alilonttinen Puolustuksessa ounasivat Lehtomaa Hiltunen Thorström Kalleinen ja Mäkilä Maalipuita meni ensimmäiseen peliin varjelemaan Törnström ja toiseen Lähteensuo Poissaolijoita olivat Hartolan veljekset ja Kalskeen Henri Debyyttinsä Pyöveli paidassa teki hiusmalli Joonas Suutala Varma saunaillan merkki oli havaittavissa siitä että Salon lahja huoltohommiin eli Kulmalan poju oli raahautunut peleihin la 05 02 2011 10 00 Rauman Kauppaoppilaitos Isku Pyövelit 3 15 Raportti la 05 02 2011 12 00 Rauman Kauppaoppilaitos Pyövelit LaSa 7 5 Raportti Tweet Edellinen Seuraava Ottelut Tulevat ottelut Pelatut ottelut Kakkosdivisioonaa Yhteistyössä Maksettu Pyöveli blogi Salibandyuutisia maailmalta Maailman parhaat salibandyn pelaajat valittu Mäkelä ylsi kakkossijalle Pääkallo fi Mika Kohonen uskoo palaavansa Ruotsiin Suomessa Happee ainoa vaihtoehto Pääkallo fi Nokian KrP julkisti ensi kauden valmennustiiminsä vahvistusta naapuriseurasta Pääkallo fi Tyttöjen MM kisat pelataan ensi viikolla tarkista otteluohjelma tästä Pääkallo fi Kysely vuodelta

    Original URL path: http://pyovelit.fi/seura/uutiset/253-pyovelit-antoivat-isan-kadesta-iskulle-ja-kaatoivat-myos-lasan (2016-04-29)
    Open archived version from archive

  • Pyövelit kotiutuivat Raumalta etuajassa
    2008 2009 Pistepörssi 2008 2009 Yhteistyökumppanit Pyövelit kotiutuivat Raumalta etuajassa Tietoja Luotu 16 01 2011 17 41 Raumalle lähdettiin 8 hyökkääjällä 5 pakilla kahdella huoltajalla Pyöveleiden Kapteeni Salonen oli jänistänyt kovien pelien pelossa Thaimaahan ja häntä tuurasi menestyksellä Travanti Puolustajista Kalleinen nostettin Salosen tilalle hyökkäykseen ja hyökkäysketjut olivat Travanti Arojoki Lehtinen Vehanen Karlsson Kalleinen Koivukoski V Hartola Alilonttinen Pakkeina Thorström Lehtomaa ja T Hartola Mäkilä Ainoana maalivahtina mukana oli sisäisen tasapainonsa löytänyt Ikerman Huollosta vastasivat liikuntakyvytön Kalske ja hiusrajaansa etsivä Suutala Tuloksena tuttuun tapaan kaksi voittoa raportit löydät alapuolelta la 15 01 2011 15 00 Rauman Kauppaoppilaitos NTK Pyövelit 2 4 Raportti la 15 01 2011 17 00 Rauman Kauppaoppilaitos SBS Draivia Pyövelit 0 12 Raportti Tweet Edellinen Seuraava Ottelut Tulevat ottelut Pelatut ottelut Kakkosdivisioonaa Yhteistyössä Maksettu Pyöveli blogi Salibandyuutisia maailmalta Maailman parhaat salibandyn pelaajat valittu Mäkelä ylsi kakkossijalle Pääkallo fi Mika Kohonen uskoo palaavansa Ruotsiin Suomessa Happee ainoa vaihtoehto Pääkallo fi Nokian KrP julkisti ensi kauden valmennustiiminsä vahvistusta naapuriseurasta Pääkallo fi Tyttöjen MM kisat pelataan ensi viikolla tarkista otteluohjelma tästä Pääkallo fi Kysely vuodelta 1992 Testaa oletko salibandynarkkari Pääkallo fi Urheilu uutisia maailmalta TOP 10 Englannin jalkapalloliigan yllätysmestarit MTV fi Kaisa Mäkäräinen päävalmentajavalinnasta Ei ole kyse uudesta tuttavuudesta Karjalainen

    Original URL path: http://pyovelit.fi/seura/uutiset/250-pyovelit-kotiutuivat-raumalta-etuajassa (2016-04-29)
    Open archived version from archive

  • 1. divisioonajoukkueen kapteeni Pyöveleihin pelaajasiirtoajan viime hetkillä!
    13 Pyöveleiden tämän kauden jäähykuninkaan Ilmari Hiltusen maanantainen lähtö varusmiespalvelukseen aiheutti vipinää Pyöveli toimistolla Koko maanantaipäivä meni Ilmarille vi miseen ja nauramiseen Tiistaina oli kuitenkin totisempi paikka kun piti alkaa etsimään pelaajasiirtoajan viime hetkillä korvaavaa pelaajaa Illin tilalle Pyöveleiden laajan yhteistyöverkon ja Börsin tiskillä käytyjen keskustelujen ansiosta puhelimeen osattiin näppäillä FBC Turun 1 divisioonajoukkueen kapteenin Joonas Suutalan 14 09 1982 numero Tuuheatukkainen Suutala oli välittömästi valmiina uusien haasteiden pariin Valitettavasti viikonlopun peleihin Suutala ei pääse vielä pelaamaan 7 päivän karenssin takia mutta juomapullojen täyttöön tarvitaan Raumallakin apuvoimia koska penkillä istuu tunnetusti melko janoisia kavereita Ja koska Pyöveli kapteeni Shampoo Salonen on vielä Thaimaan lomamatkalla niin Travanti piti huolen että Suutalan hiuskuontalosta poistettiin pari ylimääräistä karvaa jotta hiusten määrä vaihtopenkillä pysyy vakiona Pelaavassa kokoonpanossa Suutala tullaan luultavimmin näkemään helmikuun alussa FBC Turustakin tutussa hyökkäysketjussa Travanti Arojoki Suutala Tweet Edellinen Seuraava Ottelut Tulevat ottelut Pelatut ottelut Kakkosdivisioonaa Yhteistyössä Maksettu Pyöveli blogi Salibandyuutisia maailmalta Maailman parhaat salibandyn pelaajat valittu Mäkelä ylsi kakkossijalle Pääkallo fi Mika Kohonen uskoo palaavansa Ruotsiin Suomessa Happee ainoa vaihtoehto Pääkallo fi Nokian KrP julkisti ensi kauden valmennustiiminsä vahvistusta naapuriseurasta Pääkallo fi Tyttöjen MM kisat pelataan ensi viikolla tarkista otteluohjelma tästä Pääkallo fi Kysely vuodelta 1992 Testaa oletko salibandynarkkari Pääkallo

    Original URL path: http://pyovelit.fi/seura/uutiset/247-1-divisioonajoukkueen-kapteeni-pyoveleihin-pelaajasiirtoajan-viime-hetkilla (2016-04-29)
    Open archived version from archive

  • Pyövelit kahteen voittoon Lehtomaan rankkarin siivittämänä
    Pistepörssi 2008 2009 Yhteistyökumppanit Pyövelit kahteen voittoon Lehtomaan rankkarin siivittämänä Tietoja Luotu 22 12 2010 22 35 Jälleen oli aika pelipäivän Vastustajana ensimmäisessä koitoksessa bensankäryinen SBT Aakkerit ja toisessa taistossa Salba2 Raumalta Pelipaikkana toimi vanha karkkitehdas Kärsämäessä Hämeenkadun taiturit lähtivät päivän matseihin kolmella tasavahvalla ketjulla jotka olivat Travanti Arojoki Lehtinen pakkeinaan Kalske Kalleinen Vehanen Karlsson Salonen peräpäässään Hiltunen Thorström ja Koivukoski V Hartola Alilonttinen alakertanaan T Hartola Lehtomaa Maalipuita meni ensimmäiseen peliin varjelemaan Törnström ja toiseen Lähteensuo Penkinpäässä säbä tietämystään jakoi auliisti Pyöveleiden grandfather Haavisto ja huoltoportaana toimi akseli Kulmala Säkö su 19 12 2010 12 00 Leaf Areena Pyövelit SBT Aakkerit 8 0 Raportti su 19 12 2010 14 00 Leaf Areena Pyövelit SalBa 2 9 5 Raportti Tweet Edellinen Seuraava Ottelut Tulevat ottelut Pelatut ottelut Kakkosdivisioonaa Yhteistyössä Maksettu Pyöveli blogi Salibandyuutisia maailmalta Maailman parhaat salibandyn pelaajat valittu Mäkelä ylsi kakkossijalle Pääkallo fi Mika Kohonen uskoo palaavansa Ruotsiin Suomessa Happee ainoa vaihtoehto Pääkallo fi Nokian KrP julkisti ensi kauden valmennustiiminsä vahvistusta naapuriseurasta Pääkallo fi Tyttöjen MM kisat pelataan ensi viikolla tarkista otteluohjelma tästä Pääkallo fi Kysely vuodelta 1992 Testaa oletko salibandynarkkari Pääkallo fi Urheilu uutisia maailmalta TOP 10 Englannin jalkapalloliigan yllätysmestarit MTV fi Kaisa Mäkäräinen päävalmentajavalinnasta Ei ole kyse

    Original URL path: http://pyovelit.fi/seura/uutiset/246-pyovelit-kahteen-voittoon-lehtomaan-rankkarin-siivittamana (2016-04-29)
    Open archived version from archive